Työskentely ohjelmistokehittäjänä nimenomaan terveydenhuollon toimialalla on Henri Korpelalle ja Saku Rantamäelle olennainen motivaatiotekijä työssä. Tässä artikkelissa he kertovat, millaista alalla työskentely on.

Henri ja Saku työskentelevät Mylabin Alpha-tiimissä, joka vastaa My+® -laboratoriotietojärjestelmän kehityksestä sekä modernisoinnista. Saku työskentelee team leadina, arkkitehtuurivastaavana ja kuuluu myös DevOps-työryhmään. Henri tuli tiimiin kolme kuukautta sitten devaajaksi. Hän on päässyt hyvin yhteistyön makuun tiimin ja läheisesti myös Sakun kanssa.

“Me ollaan parikoodattu paljon yhdessä, mikä on ollut antoisaa”, kertoo Henri.

Henri ja Saku

 

Terveydenhuollon toimiala devaajan näkökulmasta

Toimiala on Henrille uusi ja opeteltavaa on paljon. Mukaan kelkkaan on silti ollut vaivatonta hypätä. Saku sen sijaan on tutustunut terveydenhuoltoalaan jo aiemmin Kanta-palvelun kehityksessä.

Tuotekehityksessä terveydenhuollon alalla substanssiymmärryksellä on valtava merkitys. Ajan myötä ohjelmistokehittäjän ymmärrys terveydenhuollon laboratorioiden toiminnasta toki kasvaa, mutta siitä on Henrin ja Sakun mielestä valtavasti apua, että Mylabilla työskentelee useita labrataustaisia domain-osaajia mm. sovellusasiantuntijoina. 

”Yhteistyö domain-osaajien kanssa on merkittävää työn onnistumisen kannalta, ja sitä meillä tehdään paljon”, Saku kertoo.

Alpha-tiimi kehittää uusia toiminnallisuuksia ja modernisoi My+® järjestelmää, jolla automatisoidaan ja vahvistetaan diagnostisten tietojen turvallista ja reaaliaikaista kulkua sekä tiedon hyödyntämistä potilaiden hoidossa. Se, että tuote on oikeassa ja päivittäisessä käytössä juuri terveydenhuollon ammattilaisten arjessa, puhuttelee voimakkaasti sekä Henriä että Sakua.

“On ehdottomasti merkittävän tuntuista työskennellä juuri tällä alalla”, Henri toteaa.

 

Tekninen osaaminen terveydenhuollon järjestelmäkehityksen käyttöön

Mylabilla on Sakun mielestä päässyt hyvin hyödyntämään aikaisempaa työkokemusta, jota hänellä on esimerkiksi rautakehittämisestä. Erityisen merkittävältä tuntuu se, että isossa kuvassa omalla osaamisella pääsee vaikuttamaan kotimaisen terveydenhuollon toimivuuteen ja mahdollistamaan potilaiden laadukasta hoitoa.

Sekä Henrillä että Sakulla on konsulttitaustaa. Työkokemuksen karttuessa kummallekin on tullut yhä tärkeämmäksi se, että työssä ei ole arvoristiriitoja ja että työn isompi merkitys motivoi.

Ohjelmistokehityksessä terveydenhuollon alalla korostuu laadunvalvonta ja lakisääteiset asiat – niillä taataan ohjelmiston ja loppukädessä myös potilaan turvallisuutta. Vaikka työ on koodaamisena samantapaista kuin missä tahansa, on ohjelmistokehittäjä Mylabilla tietoinen siitä, että virheet järjestelmissä voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hoitovirheitä. Siksi laadukkaaseen tekemiseen, luotettavuuteen ja turvallisuuteen panostaminen on välttämätöntä, ja jokainen ohjelmistokehittäjä Mylabilla on sitoutunut siihen.

 

Mylabilta voi löytyä jopa paras työkaveri

Kriittistä softaa ei kuitenkaan tehdä rypyt otsalla, vaan Alpha-tiimissä vitsit raikaavat ja tunnelma on välitön.

“Parasta Mylabilla on moninainen työyhteisö, jossa kohdataan ihmiset ihmisinä. Täällä toimitaan oikeasti niiden arvojen mukaan, jotka seinälle on kirjoitettu.” Saku tiivistää.

“Minulle parasta Mylabilla on se, että on tullut tervetullut olo, eikä ole asetettu kohtuuttomia paineita tehdä asioita. Meillä suhtaudutaan myös myönteisesti uusiin ratkaisumenetelmiin.” kertoo Henri, joka viimeisimpiä Mylabilla aloittaneita ohjelmistokehittäjiä.

“Ja Saku on paras tähän mennessä vastaan tullut työkaveri!”

Haluatko kuulla lisää siitä, millaista on kehittää laboratoriotietojärjestelmää terveydenhuollon käyttöön? Kannattaa seurata meidän työn arkea myös LinkedIn:ssa.

Haluaisitko sinä tehdä työtä terveydenhuollon eteen? Jää seuraamaan aukeavia työpaikkoja painamalla Connect urasivuillamme!

Uutiset ja blogit