Uusia osaajia Mylabille

Julkaistu 06.05.2016
Avainsanat

Uusia osaajia Mylabille

Mylabin porukka on jälleen täydentynyt uusilla osaajilla.

Tietojenkäsittelyn tradenomi Thomas Paulus on työskennellyt Mylabin ohjelmistoasiantuntijana marraskuusta 2015 lähtien. Paulus on mukana kehittämässä Carein Analytics -tuotannonohjaustyökalua.

Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Nokialla ja Accenturella.

– Mylabissa arvostan mukavia työkavereita ja avointa ilmapiiriä. Työssä on paljon uutta, mutta vähitellen alan päästä siihen sisään.

Vapaa-aikanaan Paulus viihtyy ennen muuta tenniskentällä.

Työtä ja kehitystyötä

Kati Jokiniemi on työskennellyt Mylabin projektipäällikkönä maaliskuusta 2016 saakka. Ensimmäinen iso projekti on Weblabin patologian toimintojen käyttöönotto Huslabissa.

Projektien ohella Jokiniemen tehtävä on kehittää Mylabin projektitoimintaa ylipäätään.

– Tulen Nokia- ja Microsoft-maailmasta. Mylab oli tavallaan hauska sattuma, sillä Huslabissa työskentelevä tuttavani vinkkasi juuri, että tällainen yritys on olemassa Tampereella. Samoihin aikoihin täällä avautui sijaisuus.

Jokiniemi kiittelee Mylabin työilmapiiriä, johdonmukaista perehdytystä sekä sitä, että vastuuta on annettu heti alusta lähtien.

– Sekin on mukavaa, että heti pääsee kehittämään projektityötä.

Vapaa-aikanaan Jokiniemi kertoo olevansa ensisijaisesti kolmen poikansa kuljetus- ja huoltopäällikkö.

– Lisäksi harrastan liikuntaa ja ratsastusta, jos aikaa vain riittää.

Elektroniikan järjestelmistä tietoteknologiaan

Jussi Järventö aloitti Mylabin projektipäällikkönä joulukuussa 2015. Edellisen työuransa hän teki matkustajainformaatiojärjestelmien parissa.

– Esimerkiksi rautatieasemien informaatiojärjestelmät ovat edellisen työnantajani käsialaa.

Järvennöllä on kokemusta muun muassa elektroniikkasuunnittelijan, tuotepäällikön ja teknologiajohtajan työnkuvista.

– Olen siis seurannut järjestelmien kehitystä ja asiakastoimituksia monesta eri näkökulmasta.

Terveydenhuolto ja it ovat uusia aluevaltauksia, mutta sitäkin kiinnostavampi yhdistelmä.

Parhaillaan Järventö vastaa Weblabin mikrobiologiasovelluksen käyttöönotosta.

– Se on haastava, mutta mielenkiintoinen ja varmasti myös hyvin opettava työtehtävä. Vastapainona asiakasprojekteille on Mylabin projektitoiminnan kehittämistehtäviä, joihin olemme jo Katin kanssa päässeet osallistumaan.

Järvennön vapaa-ajasta pitävät huolen neljä lasta.

– Siinä sivussa yritän harrastaa kuntourheilua. Näen urheilun ja työn vähän kuin kahden akun menetelmänä. Työaikana työakku purkautuu, mutta urheiluakku latautuu. Vapaa-aikana prosessi menee toisinpäin.

 

Teksti ja kuva: Hanna Hyvärinen

Avainsanat
Töihin meille Uutiset | 30.11.2017

Lapset mukaan vanhempiensa töihin Mylabissa

Iloinen puheensorina ja nauru kaikui Mylabin Lasten laboratoriossa ja... » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On | 11.10.2017

Haaveissa oma tupa Italiassa

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Satu Salmi » Lue lisää
Mylab On Töihin meille Uutiset | 09.10.2017

Uutta verta remmiin! Haemme nyt kolmea uutta työntekijää

Haaveiletko työstä terveysteknologian aitiopaikalla? Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus... » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On Uutiset | 28.09.2017

Weblab etenee mikrobiologiaan

Mikrobiologian toimintojen kehittäminen on ollut haastava, mutta palkitseva projekti.... » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On | 20.09.2017

Koirat ja mailat ulkoiluttavat sovellusasiantuntijaa

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Päivi Elo » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On | 19.09.2017

Nuoruuden harrastus tempaisi mukaansa

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Irina Avonius » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On | 19.09.2017

Keskinkertaisuus ei riitä

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Annika Rökman » Lue lisää
Mylab On | 18.09.2017

Tulta päin!

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Aki Ala-Salomäki » Lue lisää
Mylab On | 21.06.2017

Mylab 30v-juhlaseminaarin tunnelmia

Kuvakavalkadi seminaarista ja iltajuhlasta » Lue lisää
Töihin meille Uutiset | 13.04.2017

Uutta verta remmiin! Haemme nyt palveluasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen

Haaveiletko työstä terveysteknologian aitiopaikalla? Nyt Sinulla on erinomainen... » Lue lisää

Mylab On Uutiset | 10.04.2017

Mylabin juhlaseminaari tarjosi innostavia esityksiä, viihdettä ja verkostoitumista

Mylabin 30-vuotisjuhlat kokosivat noin 200 asiakasta ja yhteistyökumppania... » Lue lisää

Mylab On Uutiset | 06.04.2017

Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti!

Toimitusjohtaja Samuli Niiranen muistutti Mylabin juhlaseminaarissa, että yhdessä... » Lue lisää

Töihin meille | 21.03.2017

Avoin työhakemus

Haaveiletko työstä terveysteknologian aitiopaikalla? Hae meille. » Lue lisää
Mylab On Uutiset | 13.03.2017

In memoriam: Ilmo Tuohi 1945-2017, Mylab Oy:n perustaja

Toinen Mylab Oy:n perustajista, rakas isä ja pappa... » Lue lisää

Mylab On Uutiset | 15.02.2017

Uudet osaajat vahvistavat Mylabin tiimiä

Mylabin porukka on viime aikoina täydentynyt useilla uusilla kasvoilla.... » Lue lisää