Tulevaisuuden Tampere on kansainvälinen kasvukeskus

Julkaistu 07.04.2017
Avainsanat

Tulevaisuuden Tampere on kansainvälinen kasvukeskus

Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen näkee, että Tampereen taloushistorian viides menestystarina on juuri alkamassa.

Ikonen muistutti puheenvuorossaan Mylabin 30-vuotisjuhlaseminaarissa, että Tampereen taloushistoria on täynnä hienoja tarinoita yritysten kasvusta ja menestyksestä, mutta myöskin murroksista ja kokonaisten teollisuuden alojen hiipumisesta.

Vuonna 1779 perustettu kaupunki oli ensin käsityöläisten ja kauppiaiden vapaakaupunki, sitten Pohjoismaiden suurin teollisuuskaupunki. 1970-luvulla se nousi korkean osaamisen jälkiteolliseksi kaupungiksi ja 1990-luvulla mobiiliteknologian kärkikaupungiksi.

– Nämä neljä tarinaa ovat syntyneet murroksista ja niiden aiheuttamasta luovasta tuhosta. Murrosten myötä Tampere ja sen elinvoima, menestyksen koko perusta, on pitänyt tavallaan keksiä joka kerta uudelleen, Ikonen kuvailee.

Nyt Tampereella on Ikosen mukaan uuden, viidennen menestystarinan aika. Se on tarina 2000-luvun digitalisoituneesta, verkostoineesta ja kansainvälisestä kasvukeskuksesta. Se on myös tarina osaajista, jotka kehittävät teollista internetiä, älykkäiden koneiden verkkoa ja digitalouden uusia ohjelmia ja järjestelmiä.

– Mylab on tässä kentässä yksi vahva toimija, Ikonen toteaa.

Digipalvelut ovat saatavilla 24/7

Ikosen mukaan Tampereen viides tarina kertoo myös luovuudesta, jossa rikotaan rajoja ja törmäytetään tieteenaloja ja teknologioita. Näin voidaan luoda aivan uusia tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat älykkääseen teknologiaan.
– Tulevaisuudessa digipalvelut ovat saatavilla ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Jokainen voi saada esimerkiksi etäyhteyden lääkäriin tai sairaanhoitajaan. Myös potilaan etäseuranta helpottuu, kun tieto verenpaineesta, astmasta, verensokerista tai veren happipitoisuudesta siirtyy langattomasti hoitavalle taholle, Ikonen visioi.

Katso pormestari Anna-Kaisa Ikosen esitys kokonaisuudessaan tästä linkistä:

Seminaarin esitykset

Teksti Virpi Ekholm, kuvat Olli-Pekka Latvala

Avainsanat
Näkökulma | 29.11.2019

Varo, hakkeri voi varastaa identiteettisi!

Kaikki verkkopalvelut ovat jatkuvasti hyökkäysten kohteena, muistuttaa Mylabin asiakaspäivillä... » Lue lisää
Mylab Puhuu Näkökulma | 31.10.2019

Laboratorio jalkautuu olohuoneisiin

Eksoten tietohallintojohtaja Toni Suihko näkee, että laboratoriokokeita tulisi ottaa... » Lue lisää
Mylab Puhuu Näkökulma | 01.10.2019

Terveydenhuollon rahoitusta tulisi lisätä, ei leikata

Jos haluamme tarjota väestölle pohjoismaisen tason terveyspalvelut, niiden rahoitus... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 06.06.2019

HUSin uusi johtaja ei halua hidastaa

Juha Tuominen tuo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin oppeja yksityisestä... » Lue lisää
Näkökulma | 15.05.2019

Voiko kuntien digiyhteistyö onnistua?

Pystyvätkö kunnat tekemään yhteisiä päätöksiä digihankkeissa, vai tarvitaanko tiukempaa... » Lue lisää
Näkökulma | 11.01.2019

Olisiko aika jo kypsä geenivirheiden kantajuusseulonnalle?

Tutkimusprofessori Helena Kääriäinen THL:stä uskoo, että on. Seulonnalla voitaisiin... » Lue lisää
Mylab Puhuu Näkökulma

Miksi sepelvaltimotaudin riskitesti yleistyy niin hitaasti?

Plasman keramidipitoisuus on osoitettu luotettavaksi keinoksi ennustaa, keillä on... » Lue lisää
Näkökulma | 12.11.2018

Uteliaisuus uhkaa tietosuojaa

Jokaisella on oikeus valvoa omien terveystietojensa katselua ja käyttöä.... » Lue lisää
Mylab Puhuu Näkökulma | 23.10.2018

Geenisakset – lääketieteen seuraava läpimurto?

CRISPR-tekniikalla haluttu geeni saadaan vietyä juuri oikeaan paikkaan genomissa.... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 16.10.2018

Tietokonevirus tai tekninen vika voi saada sairaalan polvilleen

Terveydenhuollon tehokkuus on parantunut tuntuvasti tietojärjestelmien ansiosta. Kun järjestelmä... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 28.09.2018

Lohkoketju kiinnostaa, mutta hyödyt ovat vielä pimennossa

Nykyisten terveydenhuollon tietojärjestelmien korvaaminen lohkoketjuilla ei ole tutkijoiden mielestä... » Lue lisää
Näkökulma | 12.09.2018

Tekoäly tarkentaa laboratorion diagnostiikkaa

Algoritmi voi jo nyt tunnistaa sairaita soluja ja kudoksia... » Lue lisää
Näkökulma | 24.08.2018

”Älkää pelätkö datan hyödyntämistä!”

Terveydenhuollossa on tiukat vaatimukset potilaiden tietoturvalle ja yksityisyyden suojalle.... » Lue lisää
Näkökulma | 17.08.2018

Valinnanvapaus uhkaa laboratorioseurannan jatkuvuutta

Hankintalaki estää julkisia laboratorioita tarjoamasta palvelujaan yksityisille sote-keskuksille. Pitkäaikaissairauksien... » Lue lisää
Näkökulma | 21.07.2018

”Laboratorion tulevaisuus on omissa käsissänne”

Tulevaisuuden laboratorio ei tuota vain numeroita, vaan pyrkii edistämään... » Lue lisää