Tiedonvälitys

Tiedon integraatio

Tiedon integraatio eli tiedon kulun parantaminen on yksi terveydenhuollon tärkeimpiä kehityskohteita. Yhteistyö eri tahojen välillä lisääntyy, ja potilastietojen, hoitopalautteiden sekä tutkimustulosten on oltava saatavilla, vaikka asiakas vaihtaisi välillä hoitopaikkaa.

Lähetteet, tutkimuspyynnöt ja tulokset siirtyvät terveydenhuollon toimijalta toiselle ja edelleen potilaalle saumattomasti, jos vain tietojärjestelmien integraatiot eli yhteenliittymät toimivat. Itsenäiset tietojärjestelmät saadaan integraatioiden avulla keskustelemaan keskenään ja tiedon kulku automatisoituu.

Mylabilla on pitkä kokemus terveydenhuollon tietojärjestelmistä ja erilaisten järjestelmien integroinnista toisiinsa. Tunnemme Suomen terveydenhuollon tietojärjestelmäkentän perin pohjin, ja siksi meidän on helppo tuottaa ratkaisuja kaikenlaisiin tarpeisiin.

Mylabin erityisosaaminen on laboratoriotiedon ja siihen liittyvän potilastiedon välittämisessä. Tieto saadaan liikkumaan sujuvasti ja turvatusti niin kliinikoille ja hoitoyksiköille, kuin toisille laboratorioillekin. Mylab on myös toteuttanut suuren osan Suomen yliopistosairaaloiden laboratorioiden liityinnöistä valtakunnalliseen Kanta-arkistoon.

Sopivat ratkaisut räätälöidään myös pienille näytteenottoyksiköille tai sellaisille terveydenhuollon toimijoille, joiden ei ole kannattavaa hankkia omaa laboratoriojärjestelmää.

Mitä erilaisimmat integraatiot onnistuvat joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan, vaikka valmiita ratkaisuja ei olisi olemassa. Tavoitteena on aina, että tieto kulkee järjestelmien välillä saumattomasti ja virheettömästi

Valtakunnallinen tiedonvälitys

Sähköinen potilasarkisto eli Kanta on valtakunnallisesti keskeinen väylä potilastiedon siirtoon potilaiden ja terveydenhuollon tarjoajien välillä sekä terveydenhuollon toimijoiden kesken. Terveydenhuollon organisaatioiden on huolehdittava potilastietojen siirtämisestä Kantaan kansalaisten itsensä katseltavaksi sekä nykyisten ja tulevien hoitopaikkojen käyttöön.

Valtakunnallista tiedonvälitystä tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun tietoja toimitetaan Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämiin rekistereihin tai kun tilataan harvinaisia tutkimuksia niihin erikoistuneelta laboratoriolta.

Organisaatioiden välinen tiedonvälitys

Terveydenhuollon organisaatioiden välinen tiedonvälitys

Laboratoriot tekevät monenlaista yhteistyötä muiden laboratorioiden kanssa, ja laboratoriopyyntöjen ja –vastausten on kuljettava saumattomasti terveydenhuollon yksiköihin. Etäisyyksien päässä olevat näytteenottopisteet ja pienetkin laboratoriotutkimuksia tekevät yksiköt täytyy yhdistää laboratoriojärjestelmään. Toimivia yhteenliittymiä tarvitaan myös silloin, kun hankitaan erityisanalytiikkaa toiselta laboratoriolta.

Mylabway on yksinkertainen ja edullinen ratkaisu niin laboratorioiden kuin muidenkin terveydenhuollon toimijoiden väliseen tiedonsiirtoon. Laboratorioon rakennetaan vain yksi tietoliikenneyhteys, joka kytkee tietojärjestelmän valtakunnallisesti toimivaan Mylabwayhin. Tiedonsiirtoon käytetään luotettavaa, varmennettua verkkoyhteyttä. Mylab huolehtii siitä, että tiedonsiirto sujuu myös vastaanottavan organisaation tietojärjestelmään.

Kun palomuuri on avattu kerran, voidaan parissa päivässä muodostaa yhteys uuden yhteistyötahon kanssa. Erillisiä yhteyksiä jokaisen toimijan kanssa ei tarvita, vaan laboratoriopyynnöt ja –vastaukset sekä niihin liittyvä potilastieto kulkevat Mylabwayn kautta kaikkien järjestelmään liittyneiden kesken. Palvelussa ovat mukana Suomen kaikki suurimmat terveydenhuollon organisaatiot

Tietoliikenneyhteyksiä voidaan rakentaa myös erillisinä kahden yksikön välille. Ratkaisut räätälöidään aina asiakkaiden tarpeisiin sopiviksi muun muassa sen mukaan, mikä sanomanvaihtojärjestelmä on käytössä. Mahdollisia tapoja ovat työpöytäintegraatio, HL7-integraatio tai näiden kahden yhdistelmä.

Kevyt, pienten yksiköiden käyttöön soveltuva ratkaisu on tavallista, suojattua nettiyhteyttä hyödyntävä tiedonvälitysjärjestelmä.

Organisaatioiden sisäinen tiedonvälitys

Tiedot voivat liikkua terveydenhuollon toimijoiden sisällä vain, jos eri tietojärjestelmät osaavat keskustella keskenään. Potilastietojärjestelmä on terveydenhuollon keskeinen työväline, jonne laboratoriotietojen täytyy siirtyä reaaliaikaisesti ja helppokäyttöisesti. Mylab on toteuttanut satoja järjestelmäintegraatioita ja kokemusta on kaikista yleisimmistä potilastietojärjestelmistä.

Laboratoriotietojen välittäminen onnistuu myös suoraan hoitoyksiköihin esimerkiksi tekstiviesteillä, jolloin tiedot ovat käytettävissä nopeasti vierihoitotilanteissa.

MylabWay-palvelua käyttäviä asiakkaitamme

 

 

Potilaita palveleva tiedonvälitys

Sähköisillä ratkaisuilla voidaan nopeuttaa tiedonkulkua potilaalle ja tehostaa hoitoa. Laboratoriovastausten välittäminen erityisille potilasryhmille on mahdollista Mylabway MC –ratkaisun avulla.

Automaattisesti lähtevä paperinen e-kirje sopii tiedottamaan esimerkiksi negatiivisesta eli normaalista papa-kokeen tuloksesta. Toinen e-kirjeen sovelluskohde ovat sikiöseulontoihin osallistuneet, joille lähetetään tieto, jos downin syndrooman riskisuhde on tavanomaisissa rajoissa.

Tekstiviestiä käytetään muun muassa eturauhassyövän ja verenohennuslääkkeiden käyttäjien seurannassa. Viesteillä voidaan tiedottaa laboratoriotutkimusten tuloksista tai kehottaa ottamaan yhteyttä hoitoyksikköön.

Töihin meille Uutiset | 30.11.2017

Lapset mukaan vanhempiensa töihin Mylabissa

Iloinen puheensorina ja nauru kaikui Mylabin Lasten laboratoriossa ja... » Lue lisää
Näkökulma | 14.11.2017

Omakanta helpottaa tulosten välitystä potilaille

Paimio-Sauvon terveyskeskus kannustaa asiakkaita katsomaan laboratoriotuloksensa Omakannasta. Tämä nopeuttaa... » Lue lisää
Näkökulma | 10.11.2017

Julkiset laboratoriot pärjäävät sotessa – kunhan kilpailukyvystä pidetään huolta

Diagnostiikka-ala otti varaslähdön soteen jo 15 vuotta sitten, kun... » Lue lisää
Näkökulma | 06.11.2017

Laboratorio on tärkeä lenkki aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoitoketjussa

Kun aivovaltimo on tukossa, hoidolla on kova kiire: joka... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 03.11.2017

Uuden raivaaja

Vuoden jonot neurologian poliklinikalle lyhenivät kolmen kuukauden mittaisiksi, kun... » Lue lisää
Näkökulma | 02.11.2017

Hematologinen biopankki kiihdyttää pahanlaatuisten veritautien tutkimusta

Suomen molekyylilääketieteen instituutin FIMM:n pakastimissa, 180 pakkasasteen lämpötilassa, on... » Lue lisää
Näkökulma | 30.10.2017

Digipatologia voi tarkentaa syöpäkasvainten diagnostiikkaa

Tulevaisuudessa patologin tekemä silmämääräinen arvio ei enää riitä, vaan... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 25.10.2017

Just siirsi asiakkaan keskiöön

Järvenpäässä valmistaudutaan sote-uudistukseen monella rintamalla. Tammikuussa avautui uusi sosiaali-... » Lue lisää
Näkökulma | 23.10.2017

Genomitutkimus vaatii valtavia aineistoja

Meistä jokainen kantaa perimässään suurta määrää geenimuutoksia, jotka vaikuttavat... » Lue lisää
Näkökulma Referenssit | 17.10.2017

Näytteenoton mobiilisovellus helpottaa työtä myös osastokierroilla

Satakunnan keskussairaalassa kokeiltiin syyskuussa Mylabin Carein Sample -tuoteperheen kiertonäytteenoton... » Lue lisää
Näkökulma | 12.10.2017

Huolellinen testaus on edellytys onnistuneille käyttöönotoille

Vaikka laboratorion tietojärjestelmän vaihto on haastava projekti, sen voi... » Lue lisää
Mylab Nyt Mylab On | 11.10.2017

Haaveissa oma tupa Italiassa

Tutustu meihin! Mylabin kasvona Satu Salmi » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 10.10.2017

Kanta kasvaa ja kehittyy

Sote-uudistuksen toteutuminen ei jää tietojärjestelmistä kiinni, uskoo sosiaali- ja... » Lue lisää
Mylab On Töihin meille Uutiset | 09.10.2017

Uutta verta remmiin! Haemme nyt kolmea uutta työntekijää

Haaveiletko työstä terveysteknologian aitiopaikalla? Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 04.10.2017

Merkkiaine voi paljastaa ärhäkän syövän

Helsingin yliopistossa etsitään uusia keinoja tunnistaa, kenen eturauhassyöpä etenee... » Lue lisää