Lohikäärmeen vuosi tietää kovaa työtä Kiinassa

Julkaistu 20.01.2012

Lohikäärmeen vuosi tietää kovaa työtä Kiinassa

Mylab Chinassa odotetaan paljon alkavalta vuodelta, joka on Kiinassa lohikäärmeen vuosi.

– Vuosi 2010 oli vielä jalkojen kastelua. Viime vuonna pääsimme jo ensimmäiselle porrasaskelmalle, ja tänä vuonna mennään varmasti huimasti eteenpäin.

– Lohikäärmeen vuonna tapahtuu paljon, ja me haluamme olla osa tuota tapahtumista, pohtii hiljattain Suomessa ja Tampereella pistäytynyt Mylab Chinan toimitusjohtaja Eddie Ma.

Käytännössä tämä tapahtuminen tarkoittaa Man mukaan sekä entistä määrätietoisempaa tuotekehitystä että työyhteisön hiomista yhä paremmaksi.

– Vuoden loppuun mennessä meillä on oltava hyvä tuote ja tehokas tiimi, jotta voimme sitten ensi vuonna aloittaa asiakkaiden haalimisen toden teolla.

Hyvän pohjan asiakaskunnalle luovat puolustusvoimien sairaalat, joita Mylab China on jo saanut asiakkaikseen.

– Se on ollut tärkeä läpimurto, sillä armeijan ajatellaan yleisesti noudattavan korkeita standardeja. Jos meidän palvelumme on riittävän laadukas heille, se on sitä myös muille, Ma toteaa.

Vaikka Mylab Chinan ensisijaiset asiakkaat sijaitsevat Kiinassa, ei Ma halua sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että tulevaisuudessa Kiinassa kehitettäisiin jotain, jota voitaisiin hyödyntää myös Suomessa. Ja päinvastoin.

– Yhteistyötä Mylab Oy:n kanssa voisi vielä tiivistää. On tärkeää, että täällä Suomessa ymmärretään Kiinan toimintatavat ja Kiinassa taas Suomen. Toivon, että voisimme jo lähitulevaisuudessa kehittää yhdessä jotain, joka sopisi molempien markkinoille.

Sitä odotellessa työsarkaa kuitenkin riittää yksistään Kiinassakin. Alkavan vuoden suurimpana haasteena toimitusjohtaja Ma ja varatoimitusjohtaja Lina Li pitävät sitä, että työtä on paljon ja sitä tehdään samaan aikaan moneen suuntaan.

Yhtäällä on uuden tuotteen kehitys, toisaalla asiakaskontaktien luominen. Kolmas huomion kohde on hallitus ja sen hiljattain toimeenpanema terveydenhuoltojärjestelmän uudistus, joka tähtää nykyistä pienempiin terveydenhuollon yksiköihin ja entistä laadukkaampaan palveluun.

– Tekemistä ja seurattavaa on siis paljon. On haaste pitää tiimi vireessä ja motivoituneena, Lina Li toteaa.

Tietyllä tavalla motivaatiotyötä tehtiin jo hiljattain pidetyissä vanhan vuoden päättäjäisissä, joissa jokainen Mylab Chinan 32 työntekijästä sai johdolta henkilökohtaisen kiitoksen vuoden työstä.

– Se oli tunteellinen juhla. Itsekin oikein herkistyin, Eddie Ma toteaa.

Lisää herkistelyä voi olla luvassa, sillä lohikäärmeen vuosi on Kiinassa suosittu ajankohta perustaa perhe.

– Saa nähdä, tuleeko tänä vuonna jonkinlainen baby-buumi, Lina Li arvailee.

– Ei kai sentään, eiväthän meidän nuoret työntekijämme ole vielä naimisissakaan, Ma toppuuttelee nauraen.

Teksti ja kuva Hanna Hyvärinen

 

Töihin meille Uutiset | 28.06.2019

Haemme järjestelmäasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen

Etsimme nyt järjestelmäasiantuntijaa (Windows- ja SQL-server) vakituiseen työsuhteeseen. Tule... » Lue lisää
Töihin meille Uutiset | 01.04.2019

Haussa ohjelmisto- ja testausasiantuntijoita

Etsimme nyt useampaan erilaiseen tehtävään ohjelmisto- ja testausasiantuntijoita. Tule... » Lue lisää
Uutiset | 15.02.2019

Esa Soini sai hienon tunnustuksen laboratorioalan kehittämisestä

Sote-palvelujen laatu on ollut viime päivinä myrskyisän keskustelun kohteena.... » Lue lisää
Terveydenhuollon tietojärjestelmät Uutiset | 12.02.2019

Verikeskusten lääkevarmennus hoituu yhdellä skannauksella

Eurooppalainen lääkevarmennusjärjestelmä otettiin Suomessa käyttöön 9. helmikuuta. Lääkkeelliset plasmavalmisteet... » Lue lisää
Mylab Palvelee Uutiset | 29.01.2019

Tekstiviesti tavoittaa varmemmin

Hälyttävät tulokset voidaan nyt lähettää automaattisesti laboratoriosta hoitoyksiköille. Toisaalta... » Lue lisää
Töihin meille Uutiset | 18.12.2018

Käyttöliittymäasiantuntija / UX-suunnittelija vakituiseen työsuhteeseen

Onko sovellusten käytettävyys ja ensiluokkainen käyttäjäkokemus Sinun juttusi? Tule... » Lue lisää
Referenssit Uutiset | 14.12.2018

My+® liitettiin onnistuneesti Apottiin

Kuukausi on kulunut Apotin ensimmäisen vaiheen käyttöönotosta. Mylabilla ollaan... » Lue lisää
Uutiset | 26.10.2018

”Emme vaihtaisi enää vanhaan”

My+® mobiilinäytteenottosovellus helpottaa laboratoriohoitajien työtä Satakunnan keskussairaalassa nyt myös... » Lue lisää
Uutiset | 11.10.2018

Mobiilinäytteenottosovelluksen käyttö laajeni NordLabiin

Mobiilisovelluksen käyttö päivystysnäytteenotossa vähentää laboratorion puhelinrumbaa, turhia kävelymatkoja ja... » Lue lisää
Uutiset | 02.10.2018

Uusi asetus kiristää laatuvaatimuksia

EU:n lääkintälaiteasetus tuo aiempaa tiukempia vaatimuksia myös Mylabin ohjelmistotuotteille... » Lue lisää
Töihin meille Uutiset | 31.08.2018

Haemme palveluasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen

Lunasta paikkasi terveysteknologian aitiopaikalta ja hae meille palveluasiantuntijaksi. » Lue lisää
Mylab Nyt Uutiset | 13.02.2018

Mylabin palvelut saavat uuden nimen

Mylabin palvelut ja ohjelmistotuotteet tunnistat nyt nimestä My+®. Tavoitteena... » Lue lisää
Uutiset | 02.02.2018

Tule kuulemaan Mylabin palveluiden nimiuudistuksesta Labquality Days 2018 –päiville

Palveluidemme nimet ovat uudistuneet. Kerromme uudistuksesta lisää ensi viikolla... » Lue lisää
Mylab On Töihin meille Uutiset | 22.01.2018

Projektipäällikkö (2) vakituiseen työsuhteeseen

Haaveiletko työstä terveysteknologian aitiopaikalla? Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus... » Lue lisää
Tiedonvälitys Uutiset | 15.01.2018

Mylab kehittää uusia palveluja syöpäpotilaiden hoitoon

Mylab kehittää rintasyöpäpotilaiden hoidon tueksi palvelua, jossa laboratoriotulokset tulkitaan... » Lue lisää