Laboratoriot näyttävät mallia sote-uudistukselle

Julkaistu 29.09.2016
Teksti Virpi Ekholm
Kuvat Pentti Vänskä

Laboratoriot näyttävät mallia
sote-uudistukselle

Laboratoriot ovat hyvä esimerkki siitä, että myös julkinen terveydenhuolto kykenee tehokkuuteen ja uudistuksiin, toteaa toimitusjohtaja Kari Punnonen ISLABista

Sote- ja maakuntauudistuksen tavoitteena on lisätä toiminnan tehokkuutta ja prosessien sujuvuutta isojen alueellisten toimijoiden avulla. Terveydenhuollon laboratorioissa tämä on jo pitkälti toteutettu viime vuosina.

Vielä 15 vuotta sitten meillä oli noin 20 merkittävän kokoista julkisen sektorin laboratorio-organisaatiota. Nyt jäljellä on enää 7-8 organisaatiota, Kari Punnonen huomauttaa.

Vuonna 2008 perustettuun Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymään eli ISLABiin kuuluvat Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirit ja alueen kunnat. ISLAB tuottaa noin 15 prosenttia koko Suomen julkisen sektorin kliinisistä laboratoriopalveluista.

Punnosen mukaan Itä-Suomen yhteinen laboratoriokeskus on tuottanut palveluja omistajilleen selvästi aiempaa tehokkaammin.

Verrattuna terveydenhuollon yleiseen kustannusindeksiin, olemme kyenneet taittamaan hintojen nousua huomattavasti yleistä kehitystä alemmaksi. Toki volyymimmekin on jonkin verran kasvanut, mutta osa tästä on ihan aitoa säästöä, hän kertoo.

”Diagnostiikka on kuin maila jääkiekkoilijalle”

Voisiko laboratoriotoiminnasta sitten edelleen säästää, jotta valtakunnallisen sote-uudistuksen säästötavoitteet saavutettaisiin?

Punnonen laskee, että koko julkisen sektorin laboratoriotoiminta on Suomessa arvoltaan noin 450 miljoonaa euroa. Tämä kattaa vain noin viisi prosenttia kaikista erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon menoista.

Diagnostiikka on kuitenkin erittäin tärkeä osa potilaan hoitoa. Punnonen vertaa sitä jääkiekkoilijan mailaan: harva tuloksia tavoitteleva seura päättää säästää vähentämällä mailojen käyttöä otteluissa.

Olennaista on käyttää laboratoriotutkimuksia optimaalisesti osana isompaa prosessia. Tavoitteena on siis hyvä laatu, oikea ajoitus ja hyvät osumat!

Kari Punnonen puhui diagnostisen laboratoriotoiminnan kustannuksista ja vaikuttavuudesta Terveys ja talous -päivillä Kuopiossa 15.9.2016.

Näkökulma | 14.11.2017

Omakanta helpottaa tulosten välitystä potilaille

Paimio-Sauvon terveyskeskus kannustaa asiakkaita katsomaan laboratoriotuloksensa Omakannasta. Tämä nopeuttaa... » Lue lisää
Näkökulma | 10.11.2017

Julkiset laboratoriot pärjäävät sotessa – kunhan kilpailukyvystä pidetään huolta

Diagnostiikka-ala otti varaslähdön soteen jo 15 vuotta sitten, kun... » Lue lisää
Näkökulma | 06.11.2017

Laboratorio on tärkeä lenkki aivoverenkiertohäiriöpotilaan hoitoketjussa

Kun aivovaltimo on tukossa, hoidolla on kova kiire: joka... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 03.11.2017

Uuden raivaaja

Vuoden jonot neurologian poliklinikalle lyhenivät kolmen kuukauden mittaisiksi, kun... » Lue lisää
Näkökulma | 02.11.2017

Hematologinen biopankki kiihdyttää pahanlaatuisten veritautien tutkimusta

Suomen molekyylilääketieteen instituutin FIMM:n pakastimissa, 180 pakkasasteen lämpötilassa, on... » Lue lisää
Näkökulma | 30.10.2017

Digipatologia voi tarkentaa syöpäkasvainten diagnostiikkaa

Tulevaisuudessa patologin tekemä silmämääräinen arvio ei enää riitä, vaan... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 25.10.2017

Just siirsi asiakkaan keskiöön

Järvenpäässä valmistaudutaan sote-uudistukseen monella rintamalla. Tammikuussa avautui uusi sosiaali-... » Lue lisää
Näkökulma | 23.10.2017

Genomitutkimus vaatii valtavia aineistoja

Meistä jokainen kantaa perimässään suurta määrää geenimuutoksia, jotka vaikuttavat... » Lue lisää
Näkökulma Referenssit | 17.10.2017

Näytteenoton mobiilisovellus helpottaa työtä myös osastokierroilla

Satakunnan keskussairaalassa kokeiltiin syyskuussa Mylabin Carein Sample -tuoteperheen kiertonäytteenoton... » Lue lisää
Näkökulma | 12.10.2017

Huolellinen testaus on edellytys onnistuneille käyttöönotoille

Vaikka laboratorion tietojärjestelmän vaihto on haastava projekti, sen voi... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 10.10.2017

Kanta kasvaa ja kehittyy

Sote-uudistuksen toteutuminen ei jää tietojärjestelmistä kiinni, uskoo sosiaali- ja... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 04.10.2017

Merkkiaine voi paljastaa ärhäkän syövän

Helsingin yliopistossa etsitään uusia keinoja tunnistaa, kenen eturauhassyöpä etenee... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 03.10.2017

Laboratorioseuranta siirtyy kotiin

Kun potilas mittaa laboratorioarvonsa vierilaitteella kotona, säästyy paljon sekä... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 28.09.2017

Käsityöstä robotteihin ja automaatioon

Miten kliinisten laboratorioiden arki on viime vuosina ja vuosikymmeninä... » Lue lisää
Mylab Nyt Näkökulma | 21.09.2017

Nopeampi diagnoosi syöpäpotilaalle

Professori Bruce Friedman haluaisi valjastaa tietojärjestelmät palvelemaan paremmin syöpäpotilaan... » Lue lisää