Sote-palvelujen laatu on ollut viime päivinä myrskyisän keskustelun kohteena. ”Hyvästä laadusta tulee palkita ja huonosta rangaista”, kiteyttää Mylabin hallituksen puheenjohtaja, elämäntyöstään Raimo Tenhunen Award -palkittu Esa Soini.

”Suuri visionääri, joka on aina nähnyt tulevaisuuteen ja ennustanut laboratorioanalytiikka-alan kehityssuuntaa, antanut tilaa innovaatioille ja kannustanut myös muita etsimään uusia tapoja tehdä asioita.”

Näin palkintoraati perusteli Mylabin hallituksen puheenjohtajan ja entisen pitkäaikaisen toimitusjohtajan Esa Soinin palkitsemista arvostetulla Raimo Tenhunen Award -tunnustuspalkinnolla.

Labquality Oy:n jakama palkinto on tarkoitettu tunnustukseksi henkilöille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä laboratoriolääketieteen alalla. Palkinto on nimetty Labqualityn perustajajäsenen, professori Raimo Tenhusen (1934-2017) mukaan, ja se jaettiin Labquality Days -tapahtumassa 8. helmikuuta.

Olen yllättynyt ja otettu palkinnosta. Koen, että tämä on tunnustus koko sille yhteisölle, jonka jäsen olen ollut pian 50 vuotta, Esa Soini hymyilee.

Soini aloitti työt kliinisten laboratorioiden tietotekniikan parissa jo kesäkuussa 1970. Tie vei HYKS:n atk-osastolta San Diegoon kehittämään Yhdysvaltojen puolustusministeriön sairaalojen potilastietojärjestelmiä. Mylabin toimitusjohtajana hän toimi vuosina 1993-2014.

Olen ylpeä siitä työstä, jossa olen saanut olla mukana. Toinen asia, josta olen ylpeä, ovat ihmiset, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä: he ovat osaavia, eettisesti korkeatasoisia, työhönsä sitoutuneita ihmisiä, Soini kuvailee.

Osakeyhtiön tarkoitus ei ole tuottaa vain voittoa

Lain mukaan osakeyhtiön toiminnan tarkoituksena on voiton tuottaminen osakkeenomistajille, ellei yhtiö muuta määrää.

Esa Soini on usein urallaan puhunut siitä, että tämä ei voi olla oikein.

Osakeyhtiöllä pitää olla jokin tarkoitus, jota se toteuttaa parhaan kykynsä mukaisesti. Jos yhtiö onnistuu siinä, se saa voittoa ja kasvattaa omistajiensa varallisuutta.

Viime päivien kohu vanhustenhoidon ongelmista on ryöpsäyttänyt esiin sen, millaista toiminnan laatu voi huonoimmillaan olla, kun vastuu siitä katoaa ylikansalliseen organisaatioon, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa.

Soinin mielestä ei voida tuudittautua siihen, että sote-yritykset hoitavat työnsä aina laadukkaasti. Tämän takaamiseksi tarvitaan taloudellisia kannustamia.

Hyvästä laadusta pitää palkita ja huonosta rangaista, hän kiteyttää.

Kliinisten laboratorioiden merkitys kasvaa

Esa Soini näkee, että laboratoriotiedon merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa. Tiedon tuottamisessa automaatio lisääntyy entisestään.

Samalla diagnostiikan laatuun tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Potilasta hoitavan lääkärin tulee voida luottaa siihen, että laboratoriotieto on oikeaa, virheetöntä ja oikea-aikaista, ja meillä tulee olla keinot tämän varmistamiseen.

Laboratoriotieto on mukana suurimmassa osassa lääkärien hoitopäätöksiä. Silti kliinisiä laboratorioita on ehkä aiemmin pidetty tukipalveluna, joka on jäänyt muita lääketieteen erikoisaloja vähemmälle huomiolle.

Nyt tämä on muuttumassa. Kun organisaatioita järjestellään uudelleen, laboratorion ja kuvantamisen rooli on poliittisesti aikamoisessa nousussa, Soini huomauttaa.

Puettava teknologia korvaa osan pistoksista

Tulevaisuudessa Soini uskoo, että laboratoriopalveluista tulee entistä henkilökohtaisempia. Potilas otetaan vahvemmin mukaan oman laboratoriotietonsa käyttöön.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakas voi itse hakeutua erilaisiin testeihin ja saada tulokset itselleen sähköisesti, eikä tutkimuksiin välttämättä tarvita lääkärin lähetettä. Toisaalta osa mittauksista voidaan tehdä vierilaitteilla ihmisten kotona tai jopa puettavalla teknologialla, joka mittaa elintoimintojamme jatkuvasti.

Tulevaisuudessa varmasti nauretaan sille, että yksittäiset mittaukset voisivat kuvata tätä dynaamista, koko ajan muuttuvaa elintoimintojemme prosessia. Uskon, että tulevaisuudessa osa potilaiden mittauksista tapahtuu mobiilisti ja ihan automaattisesti. Siihen meidän pitää mennä mukaan, Soini painottaa.

Esa Soini

  • Syntynyt 18.9.1948 Helsingissä
  • Asuu Turussa ja Helsingissä
  • Koulutus: DI (TKK, Teknillinen fysiikka, 1974), TkL (TKK, Teknillinen fysiikka, 1979), MBA (TKK, Tuotantotalous, 1997)
  • Oli töissä HYKS:n atk-osastolla 1970-1986 eri tehtävissä ohjelmoijasta apulaisosastopäälliköksi. Oli aluksi vastuussa HYKS:n laboratoriojärjestelmistä ja sitten atk-suunnittelupäällikkönä kaikista atk-sovelluksista.
  • Työskenteli San Diegossa Science Applications Internationalin (SAIC) palveluksessa 1986-1993. Yritys kehitti ja toimitti kokonaisavaltaista potilastietojärjestelmää Yhdysvaltojen puolustusministeriön sairaaloihin ja klinikoihin ympäri maailmaa. Aloitti laboratoriojärjestelmää kehittävän ryhmän vetäjänä ja päätyi koko 1500 hengen organisaation pääinsinööriksi.
  • Mylab Oy:n toimitusjohtaja 1993-2014, hallituksen puheenjohtajana 2014-
  • Oli toimittamassa laboratorion tietojärjestelmiä Kiinaan 2008-2014, asiakkaina noin 30 Kiinan johtavaa sairaalaa
  • Terveysteknologia ry:n hallituksen jäsen ja pysyvä asiantuntija 2008-
  • Palkittiin elämäntyöstään Raimo Tenhunen Award -tunnustuspalkinnolla 8.2.2019
Uutiset ja blogit