Kevät toi Mylabiin seitsemän uutta kasvoa
![]() |
Kevät toi Mylabiin seitsemän uutta kasvoaMylabin kahvihuoneessa kaikuu iloinen nauru, kun seitsemän uutta työntekijää kokoontuvat yhteiskuvaan. Tuomo Heinonen (kuvassa vasemmalla), Ruut Autere, Marjo Keskitalo, Sanna Virtanen, Mikko Suniala, Esa Ollitervo ja Joonas Loppi liittyivät Mylabin porukkaan helmi-toukokuussa. Kaikki kertovat viihtyvänsä hyvin ja odottavansa innolla uusia, kiinnostavia työtehtäviä. Tuomo Heinonen tekee Mylabilla diplomityötään, Marjo Keskitalo työskentelee asiakastuessa ja Esa Ollitervo toimii tietotekniikan tukihenkilönä. Ruut Autere, Mikko Suniala ja Joonas Loppi keskittyvät Weblab-järjestelmän kehitystyöhön, Sanna Virtanen puolestaan uusiin carein-palveluihin.Päästetään heidät töihin ja kysäistään samalla jokaiselta, mitä he tekivät ennen tuloaan Mylabille ja miltä uudet tehtävät vaikuttavat! Joonas Loppi, 24, aloitti huhtikuussa Mylabissa ohjelmistoasiantuntijana. Hän keskittyy erityisesti uuden Weblab-tietojärjestelmän patologian toimintoihin.
- Yllättävän nopeasti olen päässyt alkuun. Kiitos kuuluu kärsivälliselle perehdyttäjälle. Loppi on valmistumassa syksyllä Tampereen ammattikorkeakoulusta ohjelmistotekniikan insinööriksi. Opinnot ovat loppusuoralla, mutta lopputyö vaatii vielä hiomista.Ennen opintoja mies kehitti ja ylläpiti verkkokauppaa yrityksessä, joka myi pelejä ja pelikonsoleita. Kouluun hän menikin asenteella, että sieltä saisi vain paperin osaamisestaan. - Huomasin pian olevani väärässä: kyllä sieltä jäi käteen paljon arvokkaita asioita. Täällä Mylabilla olen taas huomannut, että minulla on paljon opittavaa. Firma on täynnä taitavia kavereita. Joonas Loppi asuu tyttöystävänsä kanssa Tampereella. Illatkin kuluvat usein koodaillessa verkkopalveluita omaksi iloksi. Kuntoaan hän pitää yllä juoksulenkeillä ja kuntosalilla. Sanna Virtanen, 35, on puolestaan uusi vahvistus Mylabin innovaatiot-tiimissä. Hän osallistuu erityisesti Mylabin carein-palvelujen kehittämiseen, joita käytetään laboratorioiden tuotannonohjauksessa.
Koulutukseltaan Virtanen on tietotekniikan insinööri ja bioteknologian maisteri. Ennen Mylabille tuloaan hän teki Turun yliopistossa kantasolututkimusta. - Biologia ja tietotekniikka ovat aina kiinnostuneet minua. Mylab on kombinaatio molemmista. Nyt Sanna Virtanen kokee tekevänsä ”työtä, jolla on tarkoitus”. Tarve palveluille tulee asiakkailta, ei tutkijoiden omasta kammiosta. Lisäksi työ terveydenhuollon parissa tuntuu merkityksellisemmältä kuin vaikkapa pelien koodaaminen. Tamperelaisnaisen vapaa-aika kuluu liikuntaharrastuksissa ja ystävien seurassa. Hän aloitti vastikään kauden kirkkovenesoudussa.- Olin juuri toista kertaa järvellä soutamassa, kymmenen kilometrin kisassa. Nyt ovat kädet rakoilla ja selkä jumissa, Sanna Virtanen kertoo nauraen. Ruut Autere, 28, aloitti toukokuun alussa Mylabissa ohjelmistoasiantuntijana. Hän on mukana kehittämässä selainpohjaista Weblab-tietojärjestelmää ja vastaa erityisesti laadunvalvonnan toiminnoista.
Autere valmistui viime syksynä Tampereen teknillisestä yliopistosta, jossa hän opiskeli ohjelmistotekniikkaa ja lääketieteellistä informatiikkaa. Opintojen ohella hän työskenteli kolmen vuoden ajan ohjelmistokehitystehtävissä Saskenilla. - Täällä uskon voivani edistää tärkeitä asioita tietotekniikan avulla, Ruut Autere perustelee hakeutumistaan töihin Mylabiin. Ensivaikutelmat uudesta työpaikasta ovat myönteisiä: ilmapiiri on mukava ja ihmiset ovat innostuneita työstään. Autere toivoo oppivansa työssä paljon uutta. Tuore diplomi-insinööri asuu Tampereella miehensä ja kahden kissansa kanssa. Kuntoaan hän pitää yllä lenkkeilemällä.
Myös Mikko Suniala, 31, aloitti toukokuun alussa työt Weblabin parissa. Hänen tehtäviinsä kuuluu kliinisen kemian ja hematologian alan käyttöliittymän kehittämistä.
Ennen Mylabille tuloaan Suniala teki työkseen verkkopalveluja. Lisäksi hän on työskentellyt Tampereen teknillisellä yliopistolla tutkimusapulaisena. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri, pääaineena lääketieteellinen informatiikka. - Odotan Mylabilta mielenkiintoisia ja haastavia hommia. Koen, että voin tehdä täällä jotain oikeasti hyödyllistä. Vapaa-aikana miehen pitää kiireisenä koti Annikinkadun satavuotiaassa puutalokorttelissa Tampereen Tammelassa. Remonttipuuhat ja paikka taloyhtiön hallituksessa teettävät paljon töitä. Muita harrastuksia ovat musiikki, ulkoilu ja sarjakuvat. Kotona asustaa puolison lisäksi yorkshirenterrieri Kaapo.- Kaapo ei ole mikään sylikoira, jota kammataan. Mieluummin se metsästää rottia, Mikko Suniala paljastaa. Jos Mylabin työntekijöillä sähköposti takkuaa tai nettiyhteys ei toimi, he ottavat yhteyttä Esa Ollitervoon, joka aloitti helmikuussa Mylabissa tietotekniikan tukihenkilönä. Esa Ollitervo, 32, muutti Tampereelle työn perässä pian yhdeksän vuotta sitten. Pisimpään hän työskenteli yrityksessä, joka vastasi useiden asiakkaiden IT-tuesta. Mylabilla hän on viihtynyt erittäin hyvin.
- Täällä on hyvä ryhmähenki, eikä työnteko ole pelkkää puurtamista. Viime aikoina eniten työtä on teettänyt uusi sähköpostijärjestelmä ja työntekijöiden ohjeistaminen sen käyttöön. Ollitervo on suorittanut ammattioppilaitoksessa tietotekniikan perustutkinnon. Mylabissa hänellä on meneillään puolen vuoden määräaikainen pesti.Vapaa-ajalla Ollitervo liikkuu ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Juhannus kuluu perinteisesti kesämökillä.
- Ala on siis periaatteessa tuttu, mutta on tässä paljon uutta ja oppimista. Keskitalo opiskeli aikuisiällä ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Pohjakoulutukseltaan hän oli yo-merkonomi. Vanhat tiedot ja taidot tuli päivitettyä uuteen kuosiin, sillä kauppaopistossa ei aikoinaan käytetty edes tietokoneita. - Aika monta vuotta opiskelu työn ohessa vei, mutta sain kuin sainkin opinnot tehtyä ja arvosanoihinkin olin tyytyväinen, Keskitalo naurahtaa. Kahden teini-ikäisen nuoren äiti asuu perheineen Hämeenlinnassa, josta hän kulkee junalla Tampereelle. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu lenkkeilyä, pyöräilyä ja mökkielämää. Mylabille Marjo Keskitalo päätyi erityisesti siksi, että toimiala tuntui kiinnostavalta ja haastavalta. Lisäksi hän halusi vaihtaa pienempään työyhteisöön, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Työilmapiiri vaikuttaakin Mylabissa oikein mukavalta.
- Riskienhallinnan tavoitteena on estää potilasvahinkoja tapahtumasta. Käytännössä se tarkoittaa ohjelmiston luotettavan toiminnan varmistamista.
Heinonen opiskelee Tampereen teknillisellä yliopistolla lääketieteellistä informatiikkaa. Opinnoista on vielä muutamia kursseja kesken, joten vapaa-aika kuluu tiiviisti tenttikirjoja päntäten.
|


Joonas Loppi, 24, aloitti huhtikuussa Mylabissa ohjelmistoasiantuntijana. Hän keskittyy erityisesti uuden Weblab-tietojärjestelmän patologian toimintoihin.
Sanna Virtanen, 35, on puolestaan uusi vahvistus Mylabin innovaatiot-tiimissä. Hän osallistuu erityisesti Mylabin carein-palvelujen kehittämiseen, joita käytetään laboratorioiden tuotannonohjauksessa.
Ruut Autere, 28, aloitti toukokuun alussa Mylabissa ohjelmistoasiantuntijana. Hän on mukana kehittämässä selainpohjaista Weblab-tietojärjestelmää ja vastaa erityisesti laadunvalvonnan toiminnoista.
Myös Mikko Suniala, 31, aloitti toukokuun alussa työt Weblabin parissa. Hänen tehtäviinsä kuuluu kliinisen kemian ja hematologian alan käyttöliittymän kehittämistä.
Esa Ollitervo, 32, muutti Tampereelle työn perässä pian yhdeksän vuotta sitten. Pisimpään hän työskenteli yrityksessä, joka vastasi useiden asiakkaiden IT-tuesta. Mylabilla hän on viihtynyt erittäin hyvin.
Marjo Keskitalo, 45, aloitti toukokuun alussa työt Mylabin asiakastuessa. Hän on työskennellyt lähes 15 vuotta terveydenhoitoalalla, yksityisten lääkäriasemien palveluksessa.
Tekniikan kandidaatti Tuomo Heinonen, 23, tekee Mylabilla diplomityötään ohjelmistojen riskienhallinnasta. Helmikuussa aloitettu työ on jo hyvässä vauhdissa.