Vierianalytiikka vaatii koulutusta
![]() |
Vierianalytiikka vaatii koulutustaLaadukas vierianalytiikka edellyttää jatkuvaa laboratorion tukea ja ohjausta, korostaa vieritutkimusasiantuntija Liisa Lehto Oulun yliopistollisen sairaalan laboratoriosta. Yhä useampi tutkimus tehdään laboratorion ulkopuolella, vierianalytiikkana hoitoyksikössä. Tähän on Lehdon mukaan vaikuttanut paitsi teknologian kehittyminen, myös tarve saada laboratoriovastaukset entistä nopeammin, jotta niitä voidaan hyödyntää hoitopäätöksissä. OYS:n alueella on kehitetty vierianalytiikan toimintamalli, jossa painotetaan kaksiportaista vuorovaikutteista koulutusta. Ensin yksikössä pidetään kaikille hoitajille infotilaisuus, jossa esitellään vierianalytiikkaa. Sen jälkeen hoitajat valitsevat keskuudestaan yhdyshenkilön, jonka laboratorio kouluttaa ja joka perehdyttää muita hoitajia. - Yhdyshenkilöt ovat avainasemassa. Heidät tulee saada innostumaan ja heihin tulee olla jatkuvasti yhteydessä, jotta asia menee eteenpäin yksiköissä, Liisa Lehto totesi Laboratoriolääketiede-tapahtumassa Helsingissä. Laboratorio järjestää hoitajille myös erillisiä näytteenotto- ja laitekoulutuksia. Nämä kannattaa Lehdon mukaan järjestää hoitajien omassa ympäristössä osastoilla, ei kasvottomissa luentosaleissa. Toiminnan ohjauksessa käytetään työryhmiä, jotka kokoontuvat säännöllisesti. Lehto korostaa myös palautteen merkitystä. Hän järjestää hoitajille yhteisiä tilaisuuksia, käy osastokokouksissa ja lähettää osastoille palautetta sähköpostilla. |
|
![]() |
HUSLAB tarjoaa palvelupakettiaHelsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vierianalytiikkaa tarjotaan palvelupakettina. Asiakas valtuuttaa HUSLABin kilpailuttamaan vieritestien reagenssit ja laitteet. Pakettiin sisältyy myös tarvittava koulutus, tuki, ohjeistus, kontrollit ja ohjaus laadunarviointiin. Tavoitteena on yhtenäinen tulostaso koko laboratorion toiminta-alueella, kertoi erikoislääkäri Lotta Joutsi-Korhonen HUSLABista esityksessään Laboratoriolääketiede-tapahtumassa. - Lähtökohtana on, että vieritestaukselle tulee olla lääketieteellisesti perusteltu tarve. Lisäksi tuloksen tulee olla yhtä luotettava kuin laboratoriomittaus, koska se vaikuttaa suoraan potilaan hoitoon. HUS:n alueella vierianalytiikka on jo merkittävä osa perusterveydenhuollon laboratorioanalytiikkaa. Myös erikoissairaanhoidossa kysyntä kasvaa. - Erikoissairaanhoidossa haasteena on laaja-alainen kenttä ja suuri määrä käyttäjiä. Meidän tulee olla valmiita tarjoamaan koulutusta ja tukea, Joutsi-Korhonen kiteyttää. Teksti ja kuvat Virpi Ekholm |


