FI | EN | CH

Tampere sai uuden silmäkeskuksen ja potilashotellin

Anja Tuulonen

Anja Tuulonen

 

 

 

 

 

Birgit Aikio

Birgit Aikio

 

 

Tampere sai uuden silmäkeskuksen ja potilashotellin

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) sai vuoden alussa uuden Silmäkeskuksen. Tays Silmäkeskus yhdistää silmäsairauksien hoidon ja diagnostiikan yhden katon alle.

- Aiemmin olemme toimineet monessa eri rakennuksessa ja vielä useammassa eri kerroksessa. Nyt meillä on hyvät, yhtenäiset tilat, iloitsi professori Anja Tuulonen.

Tuulonen esitteli uutta Silmäkeskusta Tampere React-seminaarissa helmikuun alussa.

Riskipotilaat etusijalle

Vaikka silmätaudeilla on nyt uudet tilat, kaikkia resurssiongelmia nekään eivät ratkaise. Tuulosen mukaan onkin ensiarvoisen tärkeää, että käytössä olevat voimavarat jaetaan oikein ja johdonmukaisin perustein.

- Resurssit ja vaatimukset eivät kohtaa koskaan. On siis tehtävä valintoja siinä, ketä hoidetaan ja miten hoidetaan.

Tuulosen mukaan etusijalle on laitettava riskipotilaat. Heidät on myös tunnistettava ajoissa.

Tämä ei aina toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Tuulonen nosti esimerkiksi glaukoomapotilaat.

Tilastojen mukaan puolet glaukoomatapauksista jää havaitsematta, ja toisaalta puolet hoidetuista tapauksista ei olekaan glaukoomaa. Lisäksi puolet todetuista glaukoomatapauksista on kertaalleen jäänyt huomaamatta, ja puolet hoidettavista glaukoomapotilaista ei käytä heille määrättyjä tippoja.

Tällaisista tilastoista pitäisi Tuulosen mukaan päästä eroon.

- Tavoitteena on antaa oikeita palveluita oikeille potilaille oikeaan aikaan, Tuulonen summasi.

Potilaat hotelliin

Silmäkeskuksen lisäksi Tampereella avattiin hiljattain potilashotelli. Hotellin omistaa norjalainen hoiva-alan yritys Norlandia Care, jolla on Tampereen lisäksi potilashotelleja eri puolilla Norjaa.

Hotellin palveluihin kuuluvat muun muassa päivystävät hoitajat. Lisäksi huoneissa on henkilökohtaiset hälytysnapit hätätilanteiden varalta. Muilta osin hotelli on melkein kuin mikä tahansa hotelli.

Hotellinjohtaja Birgit Aikion mukaan potilashotelli sopii toimenpiteestä toipumiseen noin 30 prosentille potilaista. Järjestely vapauttaa sairaalan tiloja ja voi osaltaan ehkäistä myös sairaalainfektioiden leviämistä.

Hotelli sijaitsee Taysin välittömässä läheisyydessä, ja tulevaisuudessa hotellista saatetaan rakentaa putkisilta suoraan sairaalaan.

Aikion mukaan hotelli ei kuitenkaan ole omistettu pelkästään sairaalapotilaille.

- Asiakkaista ehkä kolmannes on potilaita ja toinen kolmannes heidän läheisiään. Viimeinen kolmannes voi sitten olla muunlaisia vierasryhmiä, Aikio arvioi.

Teksti ja kuvat: Hanna Hyvärinen

 

Takaisin edelliselle sivulle