Rahaa tuhlataan hoitoihin, joista ei ole hyötyä
![]() |
Rahaa tuhlataan hoitoihin, joista ei ole hyötyäJotta terveydenhuollon kustannusten kasvua voidaan hillitä, tarvitaan lisää tietoa hoitojen vaikuttavuudesta, toteaa keskussairaalan johtaja Martti Talja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymästä. - Ongelmana on, että emme ole kiinnostuneita palautetiedosta, vaan teemme vain hoitopäätöksiä. Meidän tulisi seurata, hoidetaanko potilaita suositusten mukaisesti, ylihoidetaanko vai alihoidetaanko heitä ja millaisia ovat vaikutukset ihmisten terveyteen, Talja vaati puheenvuorossaan Ylilääkäripäivillä. Talja kaipaa uusia mittareita hoidon vaikuttavuuden seuraamiseen, jotta terveydenhuollossa voidaan tehdä oikeita ratkaisuja. Edellytyksenä on, että hoitotulokset kirjataan tietojärjestelmiin säntillisesti ja strukturoidusti. - Ei riitä, että kirjoitamme pitkät lätinät vapaamuotoista tekstiä. Sitähän ei mittaa kukaan. Potilaat mukaan hoitoonMartti Talja korostaa potilaiden roolia kroonisten sairauksien hoidossa. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat vuorovaikutuksessa potilaaseen vain muutaman tunnin vuodessa. Loput ajasta potilas hoitaa itse itseään. Potilaiden olisikin tärkeää oivaltaa, että he hyötyvät itse elintapa- ja hoito-ohjeiden noudattamisesta, eivät lääkärit tai terveydenhuoltojärjestelmä. - Titraamme lääkehoitoja ihan turhaan, jos emme saa potilaita mukaan hoitoon. Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin palveluista tulisi Taljan mukaan rakentaa alueellisia palvelukokonaisuuksia, joilla tuetaan kansalaisten omahoitoa. Yksi edellytys tälle on yhtenäinen, alueellinen potilaskertomus. Talja peräänkuuluttaa terveydenhuoltoon rahoitusmallia, joka tukee kokonaisuuden hallintaa. On kuitenkin toissijaista, kuka omistaa sairaalat ja heiluttaa tahtipuikkoa. - Meidän tulee palvelujen suunnittelijoina katsoa, että rahat käytetään oikeisiin kohteisiin ja toimiin, joilla on vaikuttavuutta.
|

