Maltillinen palkkataso pitää Suomen terveysmenot kurissa
![]() |
Maltillinen palkkataso pitää Suomen terveysmenot kurissaOECD:n jäsenmaissaan tekemän tutkimuksen mukaan Suomen terveysmenojen osuus bruttokansantuotteesta oli 9,2 prosenttia vuonna 2009, kun OECD-maiden keskiarvo oli 9,6 prosenttia. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) kehittämispäällikön Nina Knapen mukaan Suomen terveysmenojen verrattain alhaista osuutta kansantuotteesta selittävät yhtäältä Suomen kansantuotteen muita maita pienempi lasku sekä toisaalta muun muassa terveydenhuollon maltillinen palkkataso. Kehityspäällikkö Heikki Punnonen Kuntaliitosta arvioi, että niin kauan kuin kansantuote jatkaa kohtuullista kasvua, tilanteeseen ei ole odotettavissa radikaalia muutosta. - Koska terveydenhuolto on valtaosin kunnallista toimintaa, rahat ovat meillä hyvin kontrollissa. Mutta jos Suomella alkaisi mennä huonosti ja kansantuote pienenisi samaan aikaa kun terveydenhuollon menot kasvavat, terveydenhuollon menojen osuus tietysti kasvaisi. Tällä hetkellä en kuitenkaan näe suurta uhkaa, Punnonen arvioi. Suomen terveydenhuoltomenot ovat kasvaneet samaa tahtia muiden OECD-maiden kanssa eli noin 4 prosenttia vuodessa vuosien 2000-2009 aikana. THL:n tilastotietojen mukaan terveydenhuollon kokonaismenot olivat 15,7 miljardia euroa vuonna 2009. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi järjestää terveydenhuollon halvimmalla. Suomessa 75 prosenttia terveydenhuollosta rahoitetaan julkisesti ja 25 prosenttia yksityisesti. Muissa Pohjoismaissa julkisen rahan osuus on 81-84 prosenttia. Suomessa kotitalouksien, työnantajien ja muiden tahojen rahoituksen osuus terveydenhuollonmenoista on siis suurempi kuin muissa pohjoismaissa. - Paljon puhuttaneet asiakasmaksut eivät kuitenkaan ole todellisuudessa merkittävästi nousseet. Itse asiassa kotitalouksien osuus rahoituksesta on pienentynyt 2000-luvun alkupuolesta, ja nyt se on vakiintunut noin 19 prosenttiin, THL:n Nina Knape toteaa. Teksti: Hanna Hyvärinen |

