FI | EN

Digipäivystys vaatii työntekijöiltä uudenlaisia taitoja

Pekka Lahdenne  

Digipäivystys vaatii työntekijöiltä
uudenlaisia taitoja

Kuumeinen pikkulapsi valittaa iltamyöhällä korvakipua, yskii voimakkaasti ja on itkuinen. Virtuaalisairaalan oirenavigaattori auttaa pian tunnistamaan, onko syytä lähteä lääkäriin heti vai vasta aamulla.

Kuume, yskä, nuha, korvakipu ja hengenahdistus ovat kaikki tavallisia syitä, joiden vuoksi pienen lapsen kanssa hakeudutaan päivystykseen iltaisin ja viikonloppuisin. Osa tapauksista hoituisi kotona seuraavaan aamuun, jos vanhemmat saisivat tietoa ja hoito-ohjeita.

Tähän tarpeeseen Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa (HYKS) kehitetään lapsipotilaiden oirenavigointia osana Virtuaalisairaala-hanketta. Oirenavigaattori esittää käyttäjälle yksinkertaisia kysymyksiä lapsen oireista. Kysymysten avulla selvitetään, voiko tilannetta jäädä seuraamaan kotona.

– Oirenavigoinnilla ei missään nimessä pyritä diagnoosiin, vaan palveluohjaukseen. Samaa on tehty puhelinpalvelussa jo pitkään, mutta nyt tavallisimmat kysymykset on digitalisoitu, kertoo ylilääkäri Pekka Lahdenne.

Lääkärikin hoitaa etänä

Tarvittaessa käyttäjä ohjataan keskustelemaan hoitajan kanssa chatissä. Ensin pitää tunnistautua mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla. Jos pelkät hoito-ohjeet eivät riitä, lapsi ja vanhempi voidaan ohjata lääkärin videovastaanotolle.

– Digipäivystys ja oirenavigaattori vaativat aivan uudenlaista osaamista henkilökunnalta. Pitää osata vuorovaikutusta verkkoympäristössä, ja varsinkin kehitysvaiheessa on oltava ymmärrystä algoritmeista ja koneoppimisesta sekä toiminnallisen ajattelun merkityksestä, Lahdanne sanoo.

Tarkoitus ei ole estää ketään tulemasta päivystykseen, vaan sinne ohjataan kaikki, joille se on tarpeen. Henkeä uhkaavissa tilanteissa neuvotaan soittamaan välittömästi hätäkeskukseen.

– Uskomme, että kontaktien määrä kasvaa, mutta lähikontaktien määrä vähenee.

Lastenklinikan päivystyksessä hoidetaan virka-ajan ulkopuolella erikoissairaanhoidon lisäksi perusterveydenhuollon päivystys. Käyntejä on vuodessa 50 000.

Auki vuoden lopussa

Oirenavigaattori tulee osaksi netissä toimivaa Terveyskylää ja sen elokuussa avautuvaa Lastentaloa. Navigointi on kenen tahansa käytettävissä, mutta hoitajan tai lääkärin digivastaanotto on tarjolla vain Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin asiakkaille.

Jatkossa muut yliopistosairaalat voivat halutessaan rakentaa omat digivastaanottonsa.

Ennen avaamista oirenavigaattori vaatii kuitenkin vielä kehitystä. Kun tekniset ongelmat on ratkaistu, navigaattorille pitää vielä hankkia validointi ja CE-merkintä.

– Jos oirenavigaattori antaa yksilöllisiä hoito-ohjeita, se on lääkintälaite. Meillä ei ole vielä tietoa, millainen validointi tarvitaan.
Suunnitelmissa on, että oirenavigointi avattaisiin käyttöön loppuvuodesta.

Helsingin yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Pekka Lahdenne kertoi oirenavigoinnista Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivillä Helsingissä 23. toukokuuta.

Teksti ja kuva: Sanna Sevänen

 

Takaisin edelliselle sivulle