
Kun tietopalvelut tuotetaan valtakunnallisesta palvelukeskuksesta, asiakkaan ei tarvitse huolehtia tallennustilasta, lisensseistä tai laitteiden uusimiseen liittyvistä kustannuksista.
Tietopalvelujemme käyttö on helppoa ja sujuvaa. Uusi selainpohjainen käyttöliittymä on suunniteltu yhdessä laboratorion ammattilaisten kanssa. Tiedot näkyvät käyttäjälle entistä helpommin ja havainnollisemmin.
Ajattelemme, että mikään tietojärjestelmä ei ole koskaan valmis, vaan sen tulee aina pystyä mukautumaan sen hetkiseen tarpeeseen. Siksi kehitämme ja kehitymme jatkuvasti.
Mylab on luotettava ja osaava kumppani, kun tiedon tulee kulkea saumattomasti järjestelmästä toiseen. Hankalatkin integraatiot onnistuvat joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan, vaikka valmiita ratkaisuja ei olisi olemassa.
Kokonaispalvelumme sisältää kaikki tarvittavat tietopalvelut, konsultoinnin, järjestelmien asennukset ja asiakastuen. Lisäksi huolehdimme, että tieto kulkee saumattomasti järjestelmästä toiseen.
Mylabin asiakassuhteet ovat pitkiä ja yhteistyö asiakkaiden kanssa tiivistä. Hankkeet sovitaan ja aikataulutetaan yhdessä, ja asiakkaat ovat mukana kehittämässä Mylabin palveluita.
![]() |
|
Laboratorion tietojärjestelmä ei välttämättä ole pelkkä päivittäisen tiedonsiirron työkalu, vaan sitä voi käyttää myös toiminnan kehittämiseen. Näin tehdään HUSLABissa, missä tietojärjestelmää käytetään aktiivisesti erilaisten raporttien ja vertailujen tekemiseen. |
![]() |
|
Erilaiset proteesit ovat kehittyneet viime vuosina huimasti. Nyt on päästy jo siihen pisteeseen, että polviproteesien liikerata on saatu jäljittelemään polven luonnollista liikerataa. |
![]() |
|
Huippu-urheilu, jos mikä, on tiedettä. Urheilu- ja liikuntalääketieteen tehtävänä on muun muassa huolehtia urheilijoiden ammatillisesta terveydenhuollosta sekä vammojen jälkeisestä kuntoutuksesta ja niiden ehkäisystä. |
![]() |
|
Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) sai vuoden alussa uuden Silmäkeskuksen. Tays Silmäkeskus yhdistää silmäsairauksien hoidon ja diagnostiikan yhden katon alle. |
![]() |
|
Suomessa siirryttiin hiljattain noudattamaan eurooppalaista standardia bakteerien lääkeherkkyysmäärityksissä. |
![]() |
|
Mylab Oy:n toimitusjohtaja Esa Soini on saanut Kipinä-palkinnon tunnustukseksi poikkeuksellisen merkittävästä työstä terveysteknologian alalla. |
![]() |
|
Laboratoriojärjestelmä Weblabiin kehitetyt patologian toiminnot ovat esittelyssä Labquality-päivillä helmikuussa. |
![]() |
|
Laboratorioiden tietojärjestelmään Weblabiin suunniteltu uusi genetiikan sovellus syntyy asiakkaiden toiveiden pohjalta. |
![]() |
|
Mylabin kehitteillä oleva laboratorion tietojärjestelmä Weblab täydentyy biologisten variaatioiden tietokannalla. |
![]() |
|
Lohikäärmeen vuonna tapahtuu paljon, ja me haluamme olla osa tuota tapahtumista, pohtii hiljattain Suomessa ja Tampereella pistäytynyt Mylab Chinan toimitusjohtaja Eddie Ma |